Uusi juttusarjamme "Mistä ruoka tulee?" esittelee teille tuttujen ja tuntemattomien elintarvikkeiden valmistusprosessia raaka-aineista valmiiksi tuotteeksi. Ensimmäisenä meillä on kunnia esitellä teille helsinkiläinen raakasuklaatehdas, sekä heidän huomionarvoiset suklaatuotteensa.
Goodio Goods on saanut alkunsa yrityksen perustajan visiosta tuoda markkinoille sellainen tuote, joka sopisi moneen suuhun ollen samalla sekä terveellinen, että herkullinen. Kehitystyön tuloksena syntyi herkullinen raakasuklaa, jonka makeuttamiseen on käytetty kookospalmusokeria valkoisen sokerin sijaan. Kookospalmusokerin glykeeminen indeksi on valkoista sokeria huomattavasti alhaisempi, joten se ei aiheuta nautittuna korkeita verensokerin nousuja. Se on YK:n toimesta nimetty makeutusaineeksi, jonka valmistus säästää eniten luonnonvaroja.
Tämän lisäksi suklaat ovat gluteenittomia, vegaanisia, eivätkä sisällä lainkaan keinotekoisia makeutus-tai säilöntäaineita, eivätkä soijaa.
Suklaiden valmistus aloitettiin vuonna 2012, ja kehitys on ollut huimaa. Tällä hetkellä Goodio työllistää kokoaikaisesti kahdeksan työntekijää. Suklaita on saatavilla 10 eri makua ja vegaanisia kookosmaitoon valmistettuja jäätelöitä on irtomyynnistä useampaa makuvaihtoehtoa.
Goodio on yrityksenä edelläkävijä, perinteisen kilpailun sijaan yritys pyrkii toimimaan markkinoilla esimerkkinä eettisestä tuottamisesta, ja siinä he ovatkin onnistuneet. Yrityksen tuotteiden tuotantoketju kaakaoviljelmiltä kuluttajapakkaukseen on täysin läpinäkyvä.
Tuotteiden valmistus alkaa raaka-aineiden valinnalla. Goodiolle kaakaopavut tulevat Etelä-amerikasta, kaakaon alkuperämaista. Pavut tulevat viljelmiltä, jossa viljelijät saavat työstään kohtuullisen korvauksen ja viljely toteutetaan ympäristöä vahingoittamatta.
Goodion suklaiden pehmeä maku ja samettinen koostumus saadaan aikaiseksi hartaalla valmistuksella. Raaka-aineita jauhetaan kivimyllyssä 2-3vrk:n ajan. Pitkän jauhatusajan ansiosta tuotteen valmistuslämpötila voidaan pitää alle 42 asteen, jolloin myös kaakaon sisältämät ravinteet säilyvät entisellään.
Kun massaa on jauhettu riittävästi, se temperoidaan, jolla saadaan aikaiseksi suklaan kaunis kiilto sekä huoneenlämmön kestävyys. Temperoinnissa suklaa kuummennetaan, jäähdytetään, ja vielä kerran kuumennetaan. Temperointilämpötilat vaihtelevat suklaan tummuudesta riippuen.
Jokainen suklaaerä laatutestataan ja testin läpäisseet tuotteet pakataan käsin silmiä hiveleviin pakkauksiin.
Kaakaon terveysvaikutukset
Kaakaon ominaispainosta peräti 10% on antioksidantteja. Se sisältää runsaasti mm. rautaa, magnesiumia, mangaania ja kromia. Sen sisältämät polyfenolit edistävät kehon ja sydämen hyvinvointia ehkäisemällä LDL-kolesterolin hapettumista. Raakakaakaossa on myös aivojen välittäjäaine serotoniinia, joka ehkäisee masennustiloja, sekä teobromiinia, jolla on pitkäkestoinen piristävä vaikutus. Teobromiinista tulee kuitenkin ottaa huomioon, että koirilta puuttuu teobromiinia pilkkova entsyymi, joten se on koirille vaaraksi.
Kaakaon yli 1200 aktiivista ainesosaa tekevätkin siitä todellisen superfoodin. Raakakaakao on pelkästään hyvin kitkerän makuinen, mutta Goodio on tehnyt raakasuklaasta nautinnon. Makuvaihtoehdot ovat toinen toistaan herkullisempia ja jokainen ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Goodion suklaat ovat varsin tuhteja, yhteen levyyn voidaan käyttää jopa 45 kaakaopapua, mikä on hyvin paljon verrattuna esimerkiksi tavalliseen maitosuklaaseen, jonka massassa on vain muutamia papuja.
Vinkki: Jos raakasuklaa on uusi tuttavuus, kannattaa siihen tutustuminen aloittaa miedoimmilla mauilla, kuten tällä taivaallisella Dreamylla, sillä mitä suurempi kaakaopitoisuus on, niin sitä voimakkaampi kaakaon makukin on suklaassa. Miedommalla suklaalla kaakaon makuun on helpompi totutella ja siirtyä asteittain vahvempiin makuihin, jos malttaa olla kärsivällinen.
Vihdoinkin markkinoilla on saatavilla herkullinen tuote, jonka nauttimisesta ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa!